1700-luku oli
Euroopassa valistusaatteen kulta-aikaa. Tiedon arvostaminen ja halu sivistää
kansaa näkyi mm. kasvatusfilosofian nousuna ja tietokirjallisuuden
lisääntymisenä. Kaunokirjallisuudessa valistus ei synnyttänyt varsinaisesti
uutta tyyliä, vaan toi uusia aiheita ja kerrontatapoja. Kielen selkeys ja
tasapaino - klassismin perusihanteet - pysyivät arvossaan myös
valistuskirjallisuudessa, jonka tärkein tarkoitus oli välittää tietoa.
Ranskaa pidetään
valistusaatteen henkisenä kotina, mutta kaunokirjallisuus kukoisti erityisesti
Englannissa. Porvariston valta lisääntyi Englannin kanaalin molemmin puolin,
kirjastolaitos kehittyi ja lukuharrastus yleistyi. Romaani vakiinnutti
asemaansa. Kirjapainotaidon leviäminen ja sanomalehdistön kehitys
antoivat tilaa kirjailijoiden ammattikunnalle.
Ranskalaisista
valistusfilosofeista tunnetuimpia ovat Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) ja
Voltaire (oik. Francois-Marie Arouet, 1694-1778). Rousseau esittelee
teoksissaan Emilé eli
kasvatuksesta (1762) sekä Yhteiskuntasopimus (1762) valoisia tulevaisuuskuvia,
joissa kansanvalta kukoistaa ja sivistys ohjaa ihmiskuntaa yhä suurempaan
hyvään. Voltaire puolestaan oli teräväkielinen satiirikko, joka arvosteli
erityisesti uskontoa ja papistoa. Hän kirjoittikin lukuisten kaunokirjallisten
teoksiensa lisäksi tietokirjallisuutta ja kiistakirjoituksia, joissa käsitteli
mm. evankeliumien epäjohdonmukaisuuksia.
Satiirinen
veijariromaani Candide on Voltairen tunnetuin
kaunokirjallinen teos. Sen nuori, käsittämättömän luottavainen ja optimistinen
päähenkilö kiertelee maailmaa ja saa tuntea melkeinpä kaikki mahdolliset
pahuudet nahoissaan. Voltaire pilkkaa teoksessaan ympäröivää yhteiskuntaa ja
kenties myös aikalaistensa loputonta uskoa ihmiseen.
Englannissa oli
luettu matkakertomuksia jo renessanssiajalla, ja nyt Robinson Crusoen (Daniel Defoe, 1719) ja Gulliverin retkien (Jonathan Swift, 1726) kaltaiset
teokset tavoittivat laajan yleisön. Robinson Crusoessa nähtiin ensi kertaa
minä-muotoista kerrontaa, kun eristyksiin joutunut päähenkilö pitää päiväkirjaa
tekemisistään. Teoksen mainitaan aloittaneen kokonaan uuden lajityypin, robinsonadin. Myös kaikkitietävä kertoja vakiintui
1700-luvulla.
Vuosisadan suurin
yksittäinen hanke oli sanakirja eli ensyklopedia, jonka kirjailija Denis
Diderot (1713-1784) toimitti aikalaistensa kanssa. Hallitus vastusti
auktoriteeettiuskoa horjuttavaa kansanvalistushanketta, ja kerran
painatustyökin keskeytettiin. Uskonnon tai valtaapitävien arvostelemista ei
katsottu hyvällä, ja kaunokirjallisuudessa kannanottoja verhottiin toisinaan
vertauskuvin. Esimerkiksi saduissa yhteiskunnan epäkohtia saatettiin käsitellä
epäsuorasti ja siten välttyä pahimmilta seuraamuksilta.
Varhaisromantiikka
alkoi muotoutua vuosisadan loppupuolella erityisesti Saksassa ja Ranskassa.
Järkeä ihannoivan valistuksen jälkeen taiteissa annettiin tilaa yksilölle,
tunteille, mystiikalle ja luonnolle. Esimerkiksi Johann Wolfgang von Goethen
(1749-1832) rakastettu teos Nuoren Wertherin kärsimykset (1774) enteilivät alkavan romantiikan
kauden ihanteita.
